maanantai, 12. tammikuu 2009

Pitkästä aikaa

Kirjoittelen nyt kuulumisia pitkästä aikaa, monesti on pitänyt kirjoittaa mutta joko ei ole ollut aikaa tai en ole löytänyt sanoja... Pahoitteluni siis pitkästä tauosta, yritän palailla linjoille vähän useammin :)

Ollut kaikenlaista sählinkiä elämässä viime aikoina, milloin parisuhdesoppaa ja milloin mitäkin. Parisuhdesotkut nyt on taidettu selvittää jo suurimmalta osin, ja yhdessä ollaan edelleen :)
Perjantainen sossuaika poiki kiireellisen lääkärikäynnin, ja nyt odottelen kutsua suljetulle osastolle jonne pitäisi lähteä heti kun muilta tutkimuksilta kerkiää. Nyt siis tutkitaan kerralla kunnolla, aamulla lannerangan kuvaus sekä kolesterolimittaus, ja samalla kertaa otetaan muitakin näytteitä joilla selvitetään mahdollista raudan imeytymishäiriötä. Äidilläni todettiin perinnöllinen geenimuunnos, joka tunnetaan nimellä hemokromatoosi ja nyt tutkitaan onko minussa sama vika. Eli olenko liian rautapitoinen ;D
Tämän päivän siis olen nestedieetillä, syön laksatiiveja ja istun vessassa. Mutta sen sijaan että noudattaisin kuvausta edeltävän päivän potilasohjetta, vien sen astetta pidemmälle. En siis saa juoda edes niitä mehuja mitä ohje lupaa, vaan kolesteroli- ja hemokromatoositutkimusten takia olen täysin ravinnotta klo 20.00 eteenpäin. Vettä vaan, ja paljon :)

Suljetulle osastolle minut kutsutaan näiden tutkimusten jälkeen, ajankohtaa tai hoidon pituutta en osaa arvioida mutta käytännössä olisi tarkoitus kulkea huumevieroituksen kautta pitkäaikaisosastolle, jonne siis olisi tarkoitus mennä masennuksen vuoksi. Huumevieroituskaan ei välttämättä olisi tarpeellinen, mutta koska en pysty antamaan puhtaita näytteitä, on se pieni pakollinen paha jonka käytäntö kuulemma sanelee. Samapa tuo, kun en enää ole riippuvainen fyysisesti mistään. Psyykkinen puoli onkin ihan toinen juttu, mutta tarkoitus olisi jättää kannabista vahvemmat kokonaan osastojakson myötä. Positiivisella mielellä siis liikenteessä, ja uskoisin saavani osastolta jopa apua tilanteeseen josta en itse jaksa rämpiä pois.

Yritän muistaa päivitellä fiiliksiä vielä ennen osastolle lähtöä, ja jos jotain aineita vielä kiskon ennen sitä niin lupaan tulla kertomaan onko kivaa vai eikö ;D

Ja jos luet tätä, niin ole ystävällinen ja viskaa kommentilla, olisi kiva tietää kaipaako jaaritteluani edes kukaan ;)

perjantai, 21. marraskuu 2008

Muuttoasiaa :)

Niin, tänään on tosiaan ollut muuttopäivä. Anteeks etten oo päivitelly lainkaan muttä kun ei vaan oo ollu fiilistä. Minkäs teet.

Nyt on lähes kaikki kamat siirretty, stressi lähes ohi ja tosi hyvä fiilis. Vaan ei niin hyvää ettei huonoakin, muuton yhteydessä iskee väkisinkin nettipimento lähiaikoina, siitä lisää myöhemmin...

torstai, 6. marraskuu 2008

Melkein niinku juhlapäivä ;)

Ollaan oltu tänään jo peräti 2 kuukautta avokkini kanssa kihloissa, wau :D
Minä kun en koskaan uskonut kihlautuvani, ja tälle lupauduin jo suorilta kosiessa vaimoksi asti... Onneksi häihin on vielä vuosia aikaa, meillä kun ei ole kiire sen asian suhteen... Mutta minulle "merkittävä" päivä silti vaikkei vuosipäivistä vielä olekaan kyse... Lasken kuukausia ensimmäiseen vuosipäivään ja jopa tosissani uskon näkeväni niitä tämän miehen kanssa monia. Pieni tyttö on onnellinen, olen löytänyt ihanan, minua tukevan miehen jonka kanssa jopa arki sujuu ja ajatusmaailmat ovat suht samanlaiset. Minun nähden siis aika oivallinen suhde, ja parempaan suuntaan ollaan koko aika menossa :)
Nyt vasta alan ymmärtää sitä oman kullan kainalon hehkutusta, olen löytänyt sen kainalon johon parhaiten sovin ja jossa minun on hyvä olla...

Olen viime aikoina miettinyt paljon tätä parisuhdetta ja suuntaa johon olemme matkalla. Voin rehellisesti sanoa etten ole ikinä ollut näin onnellinen, asiat näyttävät sujuvan juuri niin kuin on tarkoituskin. On oma, ihana mies johon voin luottaa tiukimmankin paikan tullen, on kainalo johon käpertyä kun iso maailma pelottaa ja on jopa uusi asunto johon pääsen rakkaani kanssa yhdessä muuttamaan. Olemme kaiketi molemmat kasvaneet ihmisinä ymmärtämään toisiamme paremmin, ja mitä enemmän aikaa vietämme yhdessä niin sitä paremmin tunnumme löytävän yhteisymmärryksen. Olisiko tämä vihdoin se aito, kahden aikuisen välinen rakkaussuhde joka kantaa tulevaisuudessakin meitä molempia, voiko tämä olla sitä kun tuntee jonkun kanssa niin voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta ettei kaipaa enää muuta? En tiedä varmaksi, mutta toivon niin. Uskon meidän yhteisen tiemme jatkuvan vielä pitkään, ja aion tehdä kaikkeni tehdäkseni siitä vieläkin pidemmän.
Tiedän olevani vielä nuori sanomaan mitään asiasta varmaksi, mutta epäilen löytäneeni Sen Oikean :)

Eikä mulla oikeastaan muuta asiaa ollutkaan, kunhan tulin hehkuttamaan sitä kuinka onnellinen olen tuon miehenpuolen kanssa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, tässä sitä siis koko maailmalle kuulutan ;)

lauantai, 1. marraskuu 2008

Kummia juttusia

On se muuten jännä juttu. Sinä aikana kun olen taas doupannut ja yrittänyt pitää buprekitkut aisoissa, ei ole oikein ollut fiilistä kirjoittaa... Pahoitteluni hidastuneesta päivitystahdista :)
Mutta jotain positiivista: taitaa olla kulunut jo useampi viikko ilman mainittavia bupresortumisia, eikä huumeseuloissa kaiketi bupre enää näkyisikään. Amfetamiini saattaa näkyä, onhan tässä jo yli viikon kuuri takana mutta siitäkin on jo selvitty. Ja maanantaina muuten vapaaehtoiset huumeseulat, hyvä minä ;)
No joo joo, ei ihan täysin vapaaehtoiset, mutta kuitenkin. En kai halua huolestuttaa vanhempiani käytölläni enää tässä vaiheessa, kun olen jo lähes kuivilla? En todellakaan. Ja koska JOKU keitti soppaa vähän isommalla kauhalla ja informoi vanhempiani asiasta niin suostuin heidän mielenrauhansa takia seuloihin.
Ai että kun hysteeriset exät on sitten ihania ;)
Tästä alkoi sitten... Noh, ei tipaton tammikuu mutta masentavan selvä marraskuu x)  Koitan kovasti päivitellä oloja tänne, tosin välissä hajosi kone ja hävitin mm. kaikkien lempiblogieni osoitteet. Nyyh :'(
Mutta juu, palaan astialle myöhemmin :)

tiistai, 28. lokakuu 2008

Miks taas piti...

Siis voi että tätä oloa :D  Tuli taas vedettyä turhan pitkä pirikuuri, mut ai että helpotti kitkujakin :D
No siis joo, alotin viime viikon torstaina joskus päivällä/alkuillasta ja viimeiset vedot odottavat vieläkin vetäjäänsä. Ajattelin säästää ne myöhemmäksi :)
Kävin aamulla viiden maissa nukkumaan, sitä ennen nukuin pe-la välisenä yönä osittain pakosta lauantaina olleiden hautajaisten takia... Nyt heikottaa, mutta jatkan asiasta myöhemmin kun on enemmän aikaa...